Kirjoittajavieras|Turun Sanomat|3:29|0
 
LUKIJAN 

KOLUMNI

Hilkka Pulli

Sote-uudistuksesta ei ennen viime päiviä ole tiedotusvälineissä puhuttu pitkään aikaan juuri mitään. On ollut muuta ja mielenkiintoisempaa uutisoitavaa. Nyt kun asia on jälleen nostettu otsikoihin, pääsevät maakunnat ja sairaanhoitopiirit yhdessä kansalaisten kanssa julkisestikin pohdiskelemaan eri näkökantoja.

Ihmetystä on herättänyt myöskin uusi tapa suhteuttaa vanhustenhoitoon tarvittavan henkilökunnan määrä hoidettavien lukumäärään nähden. Vaikka jo entuudestaan on tiedetty, ettei tällä sektorilla ole ollut riittävästi työvoimaresursseja, niitä supistetaan entisestään?

Tämä oudoksuttaa siksikin, että hallituspuolueet ovat vaalipuheissaan suurin sanoin lupailleet muuta. Nyt luokkaerot kuitenkin hyvin ja heikosti toimeentulevien kohdalla tulevat entisestään syvenemään. Varsinkin vanhusten ja vammaisten kohdalla tähän suuntaukseen vaikuttavat sekä jo voimassa oleva lainsäädäntö että lakiuudistukset.

Yhtenä esimerkkinä voidaan pitää kesäkuun alussa voimaan tulleita vammais- ja hoitotukimuutoksia. Muun muassa Kelan korkeinta hoitotukea koskevat kriteerit muuttuivat uudistuksen myötä niin, että tukea voivat jatkossa saada vain laitoshoidossa asuvat huonokuntoiset kansalaiset. Kotonaan asuvien terveydentila tai todelliset sairauksien aiheuttamat kulut eivät enää ratkaise asiaa.

Tämä muutos ihmetyttää varsinkin siksi, että suuntaus vanhustenhoidossa on nimenomaan se, että ikäihmiset tullaan jatkossa mahdollisimman pitkälle hoitamaan omissa kodeissaan.

Koteihin tuodut palvelut eivät kuitenkaan ole ilmaisia. Eivät myöskään kodin muut sairauksien takia lisääntyneet laite- ja tarvikehankinnat.

Jo sekin on monelle vanhukselle kohtuutonta, että hän joutuu maksamaan kodinhoitajan päivittäisestä asunnossa pistäytymisestä satasen tai enemmän kuukaudessa. Kummallisinta on, että tuo käynti ei edes tue vanhuksen arjessa selviytymistä. Avustaja ei pikaisen vierailunsa aikana ehdi tai saa tehdä mitään kotityötä. Pelkkä käynti, nopea kuulumisten vaihto, ja siinä kaikki.

Tällainen kotipalvelu ei tyydytä sen kummemmin asiakasta kuin työntekijääkään. Kukapa koulutettu ammattilainen ei näkisi tässä järjestelmässä jotain eettisesti arveluttavaa. Ja kukapa kotonaan sinnittelevä vanhus ei kokisi tuollaista käyntiä jopa itseään halventavaksi. Rahat kyllä kelpaavat, mutta työt jäävät tekemättä.

Onkohan siis näissä valtion kunnille suuntaamassa tukitalkoissa nyt menty piirun verran metsää pidemmälle? On keksitty keino auttaa kuntien taloustilannetta ilman, että valtio joutuu maksumieheksi, kun siirretään rahat kunnille suoraan vanhusten kukkaroista.

Raporteissa ja tilastoissa kaikki näyttää tälläkin tavalla siistiltä, mutta mikä on todellinen tilanne siellä auttavia käsipareja kotonaan odottelevan vanhuksen vuoteen äärellä, se onkin juttu sinänsä.

Kirjoittaja on turkulainen runoilija.