Sosiaalisessa mediassa on lähtenyt kiertämään hämeenlinnalaisen naisen tekemä kirjoitus kohtaamastaan tilanteesta uimahallissa. Hän lähettää terveisiä kahdelle "keski-iän ylittäneelle naishenkilölle uimahallissa".

Kirjoittaja kertoo, kuinka hän oli nähnyt tilanteen, jossa vaikeasti ylipainoinen nainen oli ollut nousemassa vesijuoksualtaasta naisten edessä.

"Te päätitte ensin tuijottaa häntä leuat rintarankaa hipoen ja sitten räjähtää nauramaan. Toinen teistä vielä totesi äänekkäästi, "ei pitäisi nauraa, kaikkihan me ollaan samanlaisia". Juu ei todella pitäisi nauraa!", tekstissä puhistaan.

Nainen kertoo seuranneensa naisen urheilusuoritusta ja kehuu häntä siitä, miten hän oli tehnyt suorituksensa tunnollisesti ja hyvällä sykkeellä.

"Toisin kuin te kaksi, joiden aika kului rinnakkain lähinnä vain paapattaessa niin, että muut joutuivat väistelemään."

Nainen kysyy, ymmärtävätkö naiset pienenkin tekonsa seurauksia.

"Juuri teidän kaltaistenne törppöjen takia monen isokokoisen ihmisen on ikävä esim. aloittaa liikuntaharrastus, jota he kipeästi tarvitsevat. Kaikille, esim. minulle itselleni, ei todellakaan ole helppoa kulkea uimapuvussa vallankaan jos tuollaiset ilkeät yksilöt nauravat ääneen", hän kirjoittaa.

Lopuksi nainen kirjoittaa terveisensä uimarille.

"Ja sinä ihana nainen, jolle naurettiin ja joka sitkeästi vedit saman treeni-ajan juosten kuin mitä itekin. Itse ainakin olin ihan puhki. Toivottavasti sulla oli hyvä fiilis treenin jälkeen. Olet mun sankari."

Tekstin kommenttikentässä kysytään tekstin kirjoittajalta, oliko hän huomauttanut asiasta kyseisille naisille.

"En mä älynny, mä järkytyin täysin ja aloin melkein ite itkeä. Sit kun tulin seuraavalta kierrokselta, niin ne oli jo lähtenyt", hän vastaa.

Eriikka HienolaEriikka Hienola
Keskisuomalainen