POLITIIKKA 12.12.2014 8:12
KOLUMNI
Yrjö Rautio 
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.

 

Eduskunta hyväksyi avio-oikeuden myös samaa sukupuolta oleville pareille. Kun laki joskus toteutuu, olemme lähempänä yhteiskuntaa, jossa kaikilla on samat ihmisoikeudet ja jossa tasa-arvo ja suvaitsevaisuus vallitsevat. Päätös on tärkeä siksikin, että se askel vastavirtaan. Sukupuolten välinen tasa-arvo on viime vuosina heikentynyt ja suvaitsevaisuus vähentynyt.

Yhteiskunnallinen ilmapiiri on nyt paljon ahtaampi kuin vuonna 2000, jolloin suomalaiset valitsivat presidentikseen ensimmäistä kertaa naisen, Tarja Halosen. Hän oli kaiken lisäksi vasemmistolainen, kirkosta eronnut avoliitossa elävä feministi, ihmisoikeusaktivisti ja seksuaalisen tasa-arvon puolustaja.
Vuoden 2000 jälkeen onkin otettu etupäässä askeleita taaksepäin. Vuoden 2006 vaaleista tuli raju hyökkäys kaikkea sitä vastaan, mitä Halonen edustaa. Halosen vioista oli kaksi ylitse muiden: se että hän on nainen ja se että hän on vasemmistolainen.

Hyökkäyksessä oli sovinistinen pohjaväre. Miestä ei olisi kohdeltu koskaan niin kuin Halosta kohdeltiin. Mahdoton ämmä haluttiin vaihtaa kunnon mieheen, Sauli Niinistöön. Se ei silloin aivan onnistunut, mutta siitä alkoi naisten yleisempikin syrjäyttäminen vallan ylimmiltä portailta. Enää heitä ei niillä juuri ole.

Suurelle osalle miehiä - ja naisia! - on vaikeaa kestää naisia johtopaikoilla. Kai se johtuu joistain alkukantaisista vaistoista. Olen itse äänestänyt naisia kaikissa vaaleissa, joissa se on ollut suinkin mahdollista – tasa-arvoa edistääkseni, mutta myös siksi, että uskon naisten olevan useimmiten parempia johtajia, varsinkin ristipaineissa ja kriisitilanteissa.

Pohjoismaalaiset elävät onnellisempaa elämää kuin muut. Se on ratkaisevasti sukupuolten välisen tasa-arvon ansiota. Satun tuntemaan myös venäläisen käsityksen naisen ja miehen roolista yhteiskunnassa ja parisuhteessa. Se on kaikkea muta kuin tasa-arvoinen. Se on ahdistava ja sairas.

Niin yksioikoista se ei ole, että Venäjällä miehet alistavat naisia. Miehillä on taloudellinen ja poliittinen valta ja omaisuus, mutta hekin ovat heille määrätyn roolin kahlitsemia. Molemmat sukupuolet alistavat toisiaan – ja ovat yhtä lailla onnettomia.

Naisella on lupa olla heikko, vaativa ja oikukas – hänen kuuluukin olla – mutta miehen on oltava kuin kivimuuri, kuten venäläiset sanovat. Hänen on vastattava kaikesta. Hän ei saa koskaan olla heikko. Luulen, että tämä on yksi perussyy, miksi venäläiset miehet ryyppäävät itsensä hautaan viisikymppisinä.
Kymmenen vuoden kokemus venäläisestä ”tasa-arvosta” teki minusta entistäkin kiivaamman pohjoismaisen tasa-arvomallin puolustajan. Miesten kannattaa ajaa naisille tasa-arvoa jo oman onnensa vuoksi.

Pohjoismaissa seksielämäkin on vapaampaa ja siksi onnellisempaa kuin muualla. Tasa-arvo tekee sen mahdolliseksi. Sovinistiset asenteet istuvat kuitenkin yhä lujassa myös täällä. Kerronpa pari esimerkkiä elävästä elämästä.

Pohjoissuomalainen nainen oli vasta eronnut. Hän oli alle kolmikymppinen ja hänellä oli kaksi pientä lasta. Kirkkoherra oli auttanut eroprosessissa. Kun ero oli selvä, kirkkoherra soitti myöhään illalla, kun lapset olivat jo nukkumassa. Pyysi lupaa tulla käymään. Nainen lupasi hämmentyneenä.”Minun tekisi niin mieli vähän silitellä”, sanoi hengenmies, kun oli ensin hetken puhunut niitä näitä. Yllättyi, kun tällainen kristillinen rakkaus ei naiselle kelvannut.

Juhannuksena tuli kutsumatta kylään tuttu ay-toimitsija Koskenkorva-pullo kädessään. Ei tahtonut millään uskoa, ettei nainen todellakaan kaivannut juuri sellaista työväenliikkeen solidaarisuutta, jota miehellä oli tarjota.

Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.

HS